22. syyskuuta 2015

Sammakkojänis Ruissalossa


Vuonna 1973 alkunsa saaneen Ruissalojuoksun järjestäjät ovat jossain vaiheessa tapahtuman historiaa osoittaneet innovatiivisuutta ja nimenneet matkat Ruisriikiksi ja Ruisrääkiksi. Lyhyempi eli 10km matka kulkee nimellä Ruisriikki ja 21.1 kilometrin (maran puolikas) taipale on sitten se Ruisrääkki.

Kuluvan vuoden Rääkki oli osaltani ehkä kymmenes kelloa vastaan juostu puolikas. Tällä kertaa kilpailulliset tavoitteet oli laitettu syrjään ja oma hommani oli toimia juoksijoille jäniksenä 21.1 kilometrin mittaisella puolimaratonilla. Jänisjuoksuissa pyritään juoksemaan omaan tavoiteaikaan bruttona (siis aika lähtöpaukusta maalilinjan ylitykseen). Olin esittänyt vienona toiveena päästä juoksemaan 1:50 aikaa, tämä järjestyikin. Kyseinen aika on yli PK vauhtini, mutta kuitenkin vielä pari napsua alle oman maksimivauhdin. Tiedossa oli siis leppoisa hölköttely upealla reitillä aina aurinkoisessa Turun Ruissalossa.

Päivän haarnista alhaalta ylös: Adidas Adizero Adios Boost, Zeropoint säärystimet,
2XU kompressioshortsit, Vauhtisammakon Tough Viking paita, Oakley Racing Jacket lasit

Omaa loppukesän ja alkusyksyn harjoittelua on varjostanut pienimuotoinen jalan rasitusvamma joka, huolimatta juoksutauosta ja hierontakuurista, ei ottanut parantuakseen. Tunnettu fakta kuitenkin on että "vamma ei ole oikea vamma ilman näkyviä ruhjeita tai verenvuotoa". Moni muukin näennäisesti fiksu aktiiviliikkuja on pitänyt tuota elämänviisautena, jonka seurauksena pakollinen ja tilaamaton treenitauko vaan jatkuu jatkuu ja jatkuu...

Omakohtaiset kokemukseni rasitusvammoista on niin vähäiset, etten (tietenkään) voinut uskoa että moinen voi sattua omalle kohdalla. Olenhan peräisin siltä ajalta jolloin erityisesti ukot olivat rautaa. Jostain kuitenkin päähäni iskeytyi ajatus ettei ehkä sittenkään kannata lähteä rikkomaan koipea enempää yrittämällä omaa ennätystä, joten leppoisan jänisjuoksun mahdollisuus tuli kuin tilattuna.



Kuvassa säärystimien päällä näkyvä paperiliuska on hyödyllinen jokaiselle aikatavoitteita kisassa itselleen asettaneelle juoksijalle. Oman vauhtinsa suhteessa tavoiteaikaan voi tarkastaa ranteeseen nidotusta taulukosta. Ei enää turhaa hötkyilyä, vaan tiukan ammattimaista suorittamista! :)



Vauhtisammakon Juoksukoulun jänikset

Startin jälkeen tuntui että ruuhkaa olisi ollut hieman tavallista vähemmän. Johtuiko siitä että lähtöpaikka oli siirretty takaisin entiselle paikalleen eli Saaronniemeen, vai siitä että oma vauhtini oli asetettu pykälän verran omaa kisavauhtiani rauhallisemmaksi, mene ja tiedä. Ainoa pienoinen ruuhkapaikka oli kun Aura Golfin 17. väylän kohdalla siirryttiin pois maantieltä pienelle kävelytielle. Osasin kuitenkin ennakoida tämän ja hakeuduin hyvissä ajoin tien vasempaan laitaan. Tästä eteenpäin ruuhkia ei juurikaan ollut ja matka taittui kuten sammakkojänis suuressa viisaudessaan parhaaksi näki. Suuri viisaus ei kuitenkaan kantanut kovin pitkälle.

Reitin alkupätkän jyrkät ylämäet, satunnaiset ruuhkapaikat ja järjestäjien varoittelut kilometritolppien luovasta sijoittelusta aiheutti sen että vauhti oli ajoittain turhankin maltillista. Kympin kohdalla oltiin tavoitevauhtia jäljessä oletettavasti parikymmentä sekuntia, mutta siitä eteenpäin suunta oli oikea ja pienoisella vauhdin kiristämisellä lähestyttiin tavoiteaikaa. 14 km:n merkkipaalulla oltiin aikataulussa. Pikanttina säväyksenä muutoinkin hankalaan päivään oma sykemittarini GPS arpoi hetkelliseksi vauhdiksi kaikkea 4.30 ja 7.40 min/km välillä (asiaan vihkiytymättömille tiedoksi että ero on luokkaa Kaarlo Maaninka meets soffaperuna), tämä ei varsinaisesti helpottanut asetetun aikatavoitteen saavuttamista. Alkumatkasta peesissä ollut isompi joukko oli hajaantunut matkalle, muutaman koviksen kuitenkin sinnitellessä urheasti peesissä. Kuuvasta takaisin tullessa (n. 19-20 km tienoilla) letkaan saatiin houkuteltua pari krampeista kärsinyttä herrasmiestä, jotka pienellä kannustuksella intoutuivatkin mukaan ja lähtivät vielä loppukiriinkin. Ainakin kaksi pelastettua sielua, päiväni ei ollut siis turha!

Viimeinen kilometri meni muita kannustaessa ja osittain siitä johtuen loppuaika painui yli tuon tavoitellun 1:50:n. Kuvittelin myös maalilinjan olevan sen näyttävän kokoisen riemukaaren alla, mutta eihän sillä kohtaa mitään mittalaitteita tai -mattoja näkynyt, tarvittiin vielä parinkymmenen metrin spurtti kalkkiviivoille. Kahdeksan sekunnin överit oli totta, hiivatti. Bruttoaika 1:50:08




Niin, nuo sykemittarit kun nykyisin ovat niin hienoja, että niihin voi ohjelmoida erilaisia lajikohtaisia näkymiä indikoimaan kuhunkin käyttöön merkityksellisiä tietoja. Juoksua varten olen ohjelmoinut näkymiksi mm. hetkellisen kilometrivauhdin, tämän hetken sykkeen, juostun matkan, juostun ajan jne. Lauantaisen jänistelyn aikana sitten aprikoin että kuinkas ne mittarin näkymät näyttivät perin juurin vierailta. Koitin kiivaasti - kesken juoksua - saada haluamani näkymän ruudulle, mutta kissan viikset. Kirosin sitten Suunnon insinöörit syvimpään manalaan, mittari kun oli ihan selkeästi itsestään muuttanut asetuksia. Maalissa pysäytin mittarin ja näyttöön pompahti mieltä ylentävä viesti: Olin juuri suorittanut 21.1 kilometrin rullaluistelun. Olin siis lähdössä ryssinyt sykemittarin kanssa ja valinnut suoritettavaksi lajiksi juoksun sijaan rullaluistelun.

Toivottavasti kenenkään ennätysyritys ei romahtanut jäniksen sananmukaisesti väärään lajinvalintaan. Ripottelen tuhkaa päälleni ja lupaan pyhästi oppineeni läksyni. Tältä osin.

Jalan rasitusvammaan palattaneen myöhemmin.

8. syyskuuta 2015

Tough Vikings Kaisaniemi, Helsinki - Sammakot Viikinkeinä maassa, kurassa ja meressä



Lauantaina 5.6. ravattiin Helsingin Kaisaniemessä Tough Viking niminen esteratakilpailu. Tapahtuma ei oikeastaan ollut juoksukilpailu - tai mikään muukaan kilpailu - vaan fyysistä ja henkistä kanttia koetteleva 12 kilometrin mittainen jalkaisin edettävä rypistys, jonka aikana kukin kilpailija tekee parhaansa suoriutuakseen matkan varrelle sijoitetuista 21 esteestä. Mikäli yksittäistä estettä ei kykene syystä tai toisesta suorittamaan, tuli rangaistukseksi suorittaa 30 yleisliikettä eli burpeeta. Penaltyn jälkeen matka jatkui kohti seuraavaa rastia.

Kyseinen kilpailumuoto on saavuttanut maailmalla varsin suuren suosion, samankaltaisissa tapahtumissa päästään tyypillisesti useampaan tuhanteen osallistujaan. Helsingin kilpailuun oli ilmoittautunut yli 3500 - omasta mielestään - rohkeaa Tough Vikingia. Näinkin suuri osallistujamäärä houkuttelee yhteistyökumppaneita, joka taasen mahdollistaa investoinnit, jota kautta tapahtumasta saadaan näyttävä, jolloin siitä tulee houkutteleva, jolloin saadaan lisää osallistujia, joka tekee tapahtumasta houkuttelevan sponsoreiden silmissä... Ilahduttava anomalia näiden huonojen talouslukujen aikana. 





Reittikartta rasteineen löytyy alta. Mikäli tapahtuma kiinnostaa, niin esteisiin voi halutessaan perehtyä YouTubessa. Ja koska olen vätys, en jaksa luoda tämän informatiivisempaa esitystä yksittäisistä esteistä: Alkuun oli ne jenkkifutarit taklaamassa, sitten rengaseste jossa hypittiin autonrenkaiden yli ehkä 50 metrin matkan, seuraavaksi sukellettiin meressä kelluvien kolmen tynnyririvin ali, ryömittiin armeijan PASI-sotilasajoneuvon alta & kiivettiin toisen yli, negatiiviseinän (väärään suuntaan vino) ylitys, verkon alla ryömimistä mudassa, puomilla tasapainoilua, jyrkkää savista(?) mäkeä ylös ja alas, piikkilangan alta ryömintää savessa, monkey bars, virtaavan kanavan yli kahlaus, verkkoseinä, tikapuita, joku tulijuttu, kiivettiin köysiä, etc... En mä edes muista niitä kaikkia. Joka välissä juostiin, onneksi. Loppuun sähköä, paitsi että sähköt oli loppu. Kai. Maalissa meillä kaikilla oli mukavaa.




Turkulainen Vauhtisammakon Juoksukoulu oli mukana kahdella huikean vahvalla joukkueella. Oli nopeutta, kokemusta, nuoruuden intoa, raakaa voimaa ja teknistä ylivertaisuutta. Ja sitten siellä oli se toinen tiimi, eli meidän miesten joukkue. Kuvan perusteella voi verrattaen helpolla tehdä johtopäätöksen, että tiimin vahvuudet painottuvat teräksisen lihaskunnon sijaan juoksunopeuteen. Katu-uskottavuutta sentään riittää!
Kerkko, Joona, Mikko, Jari ja Joonas. Tough Vikings or something else?

Lauantaina ajoissa Stadiin, auto parkkiin, kaatosateessa käppäilyä Kaisaniemeen, panikointia, alkulämpät & lähtökarsina here I come! Ruuhkien ja jonotuksen välttämiseksi joukkueen strategiana oli lähteä heti paukusta rivakasti liikenteeseen. Ekalla ja toisella rastilla joukkue pysyi hyvin koossa, mutta ensimmäisen uintirastin jälkeen Mikko, Joonas ja Joona lähtivät karkuun. Jo tässä vaiheessa päätin että jään odottelemaan Kerkkoa ja jatkamme matkaa yhtenä tiiminä maaliin asti. Vamos!

Alkumatkasta tutkaparimme eteni hyvää kyytiä vaaroja halveksuen ja matkasta nauttien. Juoksimme oman lähtömme kärkipäässä, joten 10 minuuttia aiemmin lähteneen ryhmän peräpää tuli äkkiä vastaan. Karu totuus oli että samaan aikaan reitillä oli satoja muitakin urheita, jonka seurauksena jotkin esteet olivatkin hyvinkin ruuhkaisia. Jotain itse tapahtumasta kertoo myös se ettei kukaan juossut ohitsemme, siis silloin kuin juostiin. Esteillä ohittelua varmasti tapahtui. Loppuajan kannalta äärimmäisen huono strategia oli ensin jonottaa esteellä 5 minuuttia, kylmettyä, yrittää suoritusta, epäonnistua ja vasta sitten suorittaa vaaditut 30 burpeeta. Sitäpaitsi ne burpeet oli helvetin tylsiä. Muutamalle esteelle tullessa burpeet tuntuivat parhaalta vaihtoehdolta. Kerran vielä, burpee, burpee. Jossain vaiheessa 19 estettä oli suoritettu/ohitettu, edessä enää sukellus jääpala-altaaseen, NRJ 10000V -sähköiskut ja maali. Paitsi että Suomen hilpeä syksy oli sulattanut kaikki jääpalat eikä vesi ollut kylmää ja kaikkien odottamasta sähköiskuesteestä oli otettu töpseli irti. Jälkimmäinen oli kilpailun johdon ja pelastuslaitoksen turvallisuussyistä tekemä yhteispäätös.

Maalissa oma loppuaikani 1:31:32 oikeutti sijalle 221. Vauhti ei siis ihan riittänyt podiumille, mutta kun matkaan lähti kaikkiaan 3093 urheaa niin eihän se ihan kelvottomasti mennyt, ainakaan tilastollisesti? Kaikki tulokset löydät täältä. Miesten joukkuekisassa Sammakot kapusivat sijalle 5, naisten kisassa Vauhtisammakoiden joukkue kiisi sarjansa murskavoittoon, eroa toiseksi tulleeseen tiimiin musertavat > 10 minuuttia. On ne kovia, hyvä tytöt!





Kokonaisuudessaan kuitenkin hauska tapahtuma. Oman mielipiteeni mukaan tällaisen tapahtuman ei tulisi olla "kisa", vaan koko eventti voisi olla jopa ilman ajanottoa jossa joukkueet pyrkisivät yhdessä parhaaseen tulokseen. Niin kauan kuin esteillä oikominen tai tehtyjen burpeiden määrän hento 'yliarviointi' on mahdollista niin aikaa on turhaa käyttää suureena paremmuutta mitattaessa. Silti ensi vuonna uudestaan. Tietty!


ARE YOU TOUGH ENOUGH? HELL YES ! ! !

Himoittu harvinaisuus - Tough Viking finisher riipus

Mikko poseeraamassa kunnioitusta herättäneen seinän edessä. 
On muuten livenä paljon isompi, seinä 

Klassinen, kerta toisen jälkeen täysin kelvottomaksi osoittautunut kombo:
Märkä paperikassi sullottuna liian täyteen kamaa. Mitä tästä opimme? Tuskin mitään

Sammakkopos(s)e maalissa

Lessons learned:

  • Ole ajoissa paikalla - Tällä kertaa kisaan ilmoittautuneita oli yli 3500 joista jokainen enemmän tai vähemmän yhtä täpinöissään kuin sinä. Kannattaa haistella kanssajuoksijoiden fiiliksiä, sekä tarkkailla suorituksia esteillä. 
  • Älä pue parasta päälle - Varaudu siihen että kaikki kastuu, kurastuu, hiekkastuu, savistuu, repeää, sulaa, syttyy tuleen tai sitten vaatteilla vaan tapahtuu jotain pahaa. Jos kuitenkin haluat laittaa sen pinkin paidan koska "se vaan on niin ihana", niin se on entinen. You have been warned. 
  • Less is more - Mitä enemmän on vaatteita päällä, sitä enemmän ne painaa märkänä. Yhden tapahtuman perusteella tohdin suositella pitkiä trikoita ja pitkähihaista paitaa, mielellään kokolailla tyköistuvaa mallia vaikka oma(kaan) kroppa ei kovin atleettiselta näytäisikään. Lepattavat lahkeet ja löysät paidanhelmat suorastaan janoavat tilaisuutta tarttua kiinni matkalla väijyviin piikkilankoihin tai muihin luonnon muovaamiin esteisiin
  • Pidä hauskaa! Vaikka eventti kellotetaan, niin monelle meistä itse kokemus on loppuaikaa tärkeämpi. Matkalle osuneet 21 estettä antoivat varmasti jokaiselle mahdollisuuden ylittää itsensä tai vähintään koetella rajojaan. 
  • Kannusta ja auta muita tarvittaessa. Vaikka matkaa tehdäänkin kuraisena ja verissäpäin, niin ei sentään ihan tosissaan. Matkalla heitetyt ylävitoset & verbaaliset kannustukset auttoivat itseäni, vastaantulijoiden hymyistä päätellen tsemppaus kelpasi muillekin. 

Kuluvan vuoden aikana meitsi on juossut mm. kaksi maratonia, 60 kilometrin Suomi-juoksun Perniössä, sekä toisaalta tästä blogista löytyvä Vartiovuoren Gorilla -kilpailun.  Tämän hetken juoksukalenterissa enää Ruissalojuoksun jänistely, sen jälkeen olisi kiva tehdä jotain ihan muuta.

Täältä tähän