26. marraskuuta 2015

...paitsi kansantanhua

Vanha sananlasku opastaa kokeilemaan kaikkea kerran, miten sitä muuten pystyy kertomaan tykkääkö/osaako. Tänä syksynä sananlaskun uhriksi arvottiin hyvinkin perinteinen laji eli uinti. Oli kaikin puolin hieno syyskuun 17. päivä, paikkana Impivaaran uimahalli Turussa. Tuleeko siitä mitään kun vesiliukoisen ukon upottaa klooriveteen ja kehottaa uimaan 50 metrin (kyllä, 50 metriä!) altaan toiseen päähän? Jatka lukemista, asiaa selvitellään tuonnempana.

Jotakuinkin kaikki suomalaiset osaavat uida, ainakin jos kriteerinä pidetään sitä että saunan jälkeen hypätään laiturin päästä mereen tai järveen ja räpiköidään takaisin uimaportaille.  Myös minä olen siis "osannut" uida jotakuinkin aina, enkä ole koskaan pelännyt vettä. Vuosien saatossa ehdin myös hankkia PADI:n OWD kortin, mutta siihen se sukeltaminen sitten jäikin. Ei ollut intoa eikä halua jatkaa harrastusta Suomessa. Eipä sukeltamisella myöskään ole juuri muuta yhteistä uinnin kanssa kuin vesi elementtinä. Toki myönnän myös ettei koti-Suomen vedet houkuttelevuudeltaan pärjää Aasian aurinkoisille aalloille niin lämmön kuin näkymienkään suhteen. Tästä syystä vuotuiset uintikerrat avovedessä ovat jääneet yhteen tai kahteen, uimahallissa muistan aktiivisesti käyneeni joskus alle 15-vuotiaana. Ja nyt takaisin aiheeseen...

Edellisen kerran ihan ehtaa matkaa uin armeijassa vuonna -94. Pyrkimyksenä oli pystyä saavuttamaan uimataidon raja, eli 200 metriä. No, menihän se, joskin osa matkasta selällään lilluen ja pelkästään jaloilla potkien. Ei siis tietoakaan vapaauinnista, rintauinnista tai muustakaan oikeasta uintitekniikasta. Siinähän sitä uimataitoa kerrakseen. Lätinät seis ja asiaan.




Käännetään katse takaisin tuohon syyskuun 17. päivään ja Impivaaraan. Päädyin hallille hyvän ystäväni houkuttelemana ja rohkaisemana. Nopean kuntosalivisiitin ja massiivisen lankutuskisan jälkeen rohkeasti pitkään altaaseen ja hullunrohkeana vielä syvään päähän. Hetken vesijuoksijoita syrjään tönittyäni löysin vapaan radan (siinä lukee: kuntouinti hidas), lasit silmille ja menoksi. Hämmästys oli suuri kun pystyinkin uimaan - sitä sammakkoa tietysti - koko matkan altaan toiseen päähän. Kokonaisuudessaan ensimmäinen uintikerta tuotti mittariin valtaisat 300 metriä. Eihän se ihan hirvittävästi ole, mutta kuitenkin 50% parannus armeijan uintitestiin! Viikkoa myöhemmin järkytin itseni uimalla 800 metriä, ja vielä kolme päivää myöhemmin 1500 metriä. Maailmanennätyksiä tuskin kolkuteltiin - millään kriteerein - mutta prosentuaalisesti kehitys oli vähintään hirmuinen. Edelleenkin etenemismuoto oli sammakkouinti (pitäisi olla rintauinti) ja vauhti hyvinkin verkkainen.





Mitäs sitten seuraavaksi? Ylläoleva kuva saattaa antaa osviittaa tulevan kesän ambitioista. Mitä vaaditaan että pystyy kahlaamaan auttavasti läpi minkään mittaista triahtlonia? No ainakin uintiin tarvitaan lisää vauhtia, kuin myös kykyä uida vaadittava matka yhteen pötköön. Näitä lähdettiin hakemaan uimakoulusta, aikuisten jatkotekniikkakurssilta. Kerrankin olin liikenteessä riittävän nöyrällä asenteella, ensimmäisella oppitunnilla opiskelijaparka väännettiin niin kummallisiin asentoihin että raajoihin sattui, happi oli loppua koko ajan ja uimalaseja oltiin lyömässä naulaan... ihan... välittömästi... kele. Ihme touhua. Kurssin nyt lähestyessä loppuaan voidaan käsi sydämellä lausua että triathlonissa tuiki tarpeellinen vapaauinti on todella kaukana sprinttimatkan vaatimasta 750 metrin tasosta. Yltiö positiivisena ihmisenä väitän myös että sammakkouinti on muuttunut rintauinniksi, ainakin jollain tasolla. Viilattavaa riittää enää potkujen, käsivetojen, hengityksen ja pään asennon kanssa, unohtamatta ihan kaikkea muuta uintitekniikkaan liittyvää. Ne kun saa oppien mukaiseksi niin uusi hylie on syntynyt!



Impivaaran uimahallissa kohti peseytymistiloja taapertaessa matkalle osuu allas nimeltä Eero. Allas on pieni, sympaattinen, muttei kovin kutsuva. Ainakaan jos tietää veden lämpötilan. Eero on vajaa neljä metriä pitkä +4 asteinen kylmäallas. Ensimmäisen kerran kun altaaseen sujahtaa kaulaa myöten tulee fiilis järjettömästä kylmyydestä, pakokauhu valtaa mielen ja ainoana ajatuksena: "Pois täältä, äkkiä." Portaita ylös pääsi vähintään yhtä nopeasti kuin alas.

Onneksi ensimmäisellä kerralla seuranani oli yhtä kilpailuhenkinen yllytyshullu. Kolmen kastautumisen jälkeen julistettiin tasapeli, eikä henkilövahinkoja päässyt syntymään. Tämän visiitin jälkeen olen aina lähtiessäni käynyt tervehtimässä Eeroa, vähä kerrallaan pidempiä visiittejä eikä +4 astetta enää niin kylmältä tunnukaan. Kunhan uskottelee itselleen että hengen haukkominen on täysin normaalia :)

Miten tuo yllä oleva kuva tai Eero sitten liittyy uimiseen, triahtloniiin tai mihinkään muuhunkaan? No eräänä elokuun lämpimänä iltapäivänä keksittiin idea ympäri vuoden tapahtuvasta uinnista meressä tai järvessä (hallikin kelpaa jos mieli on heikko). Haasteen lisäämiseksi uinti tulee suorittaa kesken lenkin. Kaikki uinnit suoritettu elokuusta asti. Todisteena linkki marraskuun tallenteeseen.

Fear Not!

2. marraskuuta 2015

Erämaan kutsu



Viime heinäkuun lopusta/elokuun alusta vasenta pohjetta on vaivannut jonkinlainen rasitusvamma. Syy lienee se perinteinen: Liian paljon, liian kovaa, liian nopeasti. Eli kaikkea muuta liikaa, paitsi sitä tärkeintä eli kehonhuoltoa. Vaiva ei suoranaisesti estänyt juoksemista, mutta ontuminen juoksulenkin jälkeisenä päivänä antoi osviittaa siitä ettei kaikki ehkä ollut ihan kunnossa.

Vaivaa pyrittiin hoitamaan hieronnalla, venyttelyllä, kylmällä, kuumalla, foam rollerilla ja luojaties millä. Ei apuja. Pienessä päässäni arvelin että jalan toipumiseen vaaditaan ihan kunnollinen breakki. Sopivasta ajankohdasta ei vaan ollut tietoa.

Kauden kisakalenterin viimeinen tapahtuma oli Ruissalojuoksun puolimaratonin jänisjuoksu. Tarkoitus oli että tauko alkaisi välittömästi Rääkin jälkeen ja kestäisi niin pitkään että kivut ja vaiva ovat kadonneet. Näin siis toimittiin. Jotakuinkin Ruissalojuoksun jälkeen iski myös flunssa joka vei isommat juoksuhalut tehden taukoilusta tavallaan helpompaa. Hiljalleen olo parani 3.5 viikon aikana, flunssa selätettiin eikä jalkakaan tuntunut haittaavan. Muutaman varovaisen ja lyhyen testihölkän jälkeen juostu kymppi vahvisti hartaan toiveen, setä juoksee taas!

Varovaisesti alkuun, aika näyttää riittääkö maltti ja kyky kuunnella omia tuntemuksia.

Vielä jaksaa aurinko nousta ikihonkien takaa

Talviaikaan siirtymisen seurauksena sisäiseen kellooni iski jonkinmoinen virhe, lopputulemana herään aamuisin aina vaan aikaisemmin. No, ongelma ei ole kovin suuri jos sen voi hoitaa juoksemalla. Synttäreideni jälkeisenä keskiviikkona herätys anivarhain, safka ja siirtymä autolla lähelle läpitunkemattomia korpimaita. Tossujen nauhat kiinni ja polkuja tallaamaan. Erinomainen vaihtoehto ainaiselle surffaamiselle ja somessa hengailuun. Suosittelen. Juuri sinä, lähde ulos!




Kyseisenä aamuna aikaa oli tapettavana reilun tunnin verran. Vasten kasvoja iskenyt kuuden asteen pakkanen laittoi pohtimaan varusteiden oikeellisuutta, mutta (tupla-)auringon alkaessa lämmittämään homma alkoi rullaamaan. Kiersin lätäkön ympäri kahteen otteeseen, ensimmäisen pidempää reittiä pitkin, jälkimmäisen rantapolkuja seuraillen.

Uudet lempikengät maastoon: S-Lab Sense Ultra 4 SG

Aikainen sammakko bongattu keskeltä kaislikkoa

Reilun tunnin ja 10 kilometrin jälkeen muutama räpsy ja siirtymä takaisin autolle. Juoksu on mukavaa, polkujuoksu taivaallista.




Maisemat oli sanalla sanoen huikeat. En tiedä onko kyseessä tanakan pönäkkää keski-ikäistymistä, vai haikailua mahdottomien asioiden perään, mutta kieltämättä mieli lepää luonnossa liikkuessa. Rupattelu viime lauantain juoksuseuran kanssa vahvisti omat ajatukset; muutkin ovat kuulleet aamuisen suon kutsun. Kovin montaa vuotta ei tarvitse katsoa taaksepäin, kun prioriteetit olivat einen verran erilaiset.

 Ikää 41 vuotta ja yksi päivä. Silti hymyilyttää
Juoksukilometrejä on tauon jälkeen kertynyt reilut 50. Jalka tuntuu kestävän, nyt vaaditaan malttia ja riittävä määrä venyttelyä ettei ongelma uusiudu.

Tiesittekö muuten että päivät alkavat pitenemään ensi kuun jälkeen? Kevät on käsillä ihan just!

Sama kuva julkaistu myös Instagramissa. Ihan ei kameran kenno pysty taltioimaan todellisuutta

Otokset aukeavat suurempana niitä klikkaamalla. Postauksen kuvat räpsitty 28.10.2015 aamulla ennen kello kymppiä Raisiossa Haunisten altaan ympäristöstä. Ohikulkutien tuolla puolen, keskellä syrjäistä korpimaata.

Muista venytellä!