Koeajossa: Salomon S-LAB Sense Hydro Set

Paikallisen urheiluliikkeen alennuslaarissa samoillessani törmäsin näppärän oloiseen nesteytysratkaisuun. Kyseessä Salomonin tyyliin verrattain innovatiivisesti nimetty juoma"hanskan" ja pullon yhdistelmä. Hanska on S-Lab tuoteperheen teeman mukainen eli hyvin minimalistinen, mutta loppuun asti viilattu tuote. Myyntipakkaus pitää sisällään kaksi hanskaa ja yhden pullon. Pullo on 250 millilitran kokoinen Salomonin Soft Flask. Pehmeän pullon ideana on että se muotoutuu nesteen määrän mukaan, tämän etuna on se ettei pulloon jää ilmaa, josta taas seuraa se ettei pullo hölsky, eikä rassaa hermoa, voi vaan juosta, taivaallinen hiljaisuus, yes!




Myyntipaketti sisältöineen 

Learning curve

Kun sain paketin käsiini kaupassa, vei tovin päästä Salomonin suunnittelijoiden ajatusten tasolle. En hahmottanut miten päin hanskat tuli laittaa ja mihin käteen. Kumilenkeistä, vetonyöreistä tai pullon kiinnittämisestä puhumattakaan. Hiljalleen homma kuitenkin selkisi ja tumppujen idea alkoi löytyä. Pullon kaulan ympäri kiristettävän valkoisen kumilenkin (kuvat alla) merkitys ei selvinnyt ennen kuin selailin aiheeseen liittyviä videoita Youtubesta. Pullo täytettynä ja hieman kuvassa näkyvää kohtaa ylemmäksi hinattuna combo pysyy hyvin koossa ja käyttö on varsin suoraviivaista; pure-purista-nielaise-jatka matkaa. 



Kaksi eri mittaista kumista hihnaa (punainen) mahdollistaa isomman/pienemmän pullon.
Valmistaja suosittelee max 500 ml pulloa, kuvassa 250 ml.

Kaulan kumilenkki pitää pullon oikeassa asennossa.


Taivaallisen auringonpaisteen innoittamana kävin koeponnistamassa paketin sisällön. Lämpötila pihamaalla huiteli jossain kymmenen asteen nurkilla. Pimeän ja viluisan talven jälkeen oli sananmukaisesti loistava keli testailla lenkin aikaista nesteytystä. Kippasin pulloon urheilujuomajauhetta, päälle 2.5 dl vettä jonka jälkeen nopea twist & shake. Pari paitaa päälle, nakkasin pipon ja hanskat nurkkaan, vedin tossut jalkaan ja suuntasin tien päälle.

Kerrotaan vielä tässä vaiheessa että olen vinkeän neuroottinen kaikkea kilisevää, kolisevaa, kahisevaa, lepattavaa, hölskyvää tai muuta lenkillä mukana kulkevaa - huonosti käyttäytyvää objektia kohtaan. Esimerkiksi avaimia ei mitenkään voi sellaisenaan laittaa taskuun, vaan ne tulee kääriä nenäliinaan ja sitoa nippu kokoon kumilenkillä. Meillä ei kilistä!





Paketin mukana toimitettu 2.5 desin pullo kulkee juostessa mukana täysin huomaamattomasti. Täysinäisenä pullo ei hölsky, liu'u mihinkään suuntaan tai tiputa nestettä. Tämä siitä huolimatta että useimmat meistä heiluttavat juoksun aikana käsiään melko villisti. Pullon käyttöliittymä on ilmiömäinen: Kun huomaat olevasi janoinen, pure korkkia, purista pulloa, nielaise, jatka matkaa. Kokonaisuudessa aikaa prosessiin kuluu ehkä kaksi sekuntia jos oikein pitkään jaksaa asiaan paneutua. Jokaisen hörpyn jälkeen ainakin itselläni menee hetki että tyhjentynyt pullo asettuu mukavasti käteen. Juostessa edes täysinäisen 250 ml:n pullon painoa ei huomaa. Isomman, puolen litran putelin kohdalla tilanne voi olla toinen.

Kannattaa pitää mielessä että mukana tuleva pullo ei tilavuudeltaan ole paljoa tavallista juomalasia isompi. Kuinka pitkään lasillisella vettä tai urheilujuomaa pärjää juostessa, riippuu harrastajasta. Itse hölköttelin reilun tunnin pieniä suullisia jatkuvasti nauttien. Lenkin lopulla pullo oli tyhjä, mutta mieli ja ukko virkeä. Jos pärjää vähemmällä, saatavana on myös 150 ml:n versio soft flask pullosta. Oikeakätisenä testasin vasemman käden hanskaa, jolloin se parempi käsi jäi vapaaksi. Tämä oivallus tuntui ilmiömäisen nerokkaalta vielä lenkin jälkeenkin.


Vasen ja oikea hanska sulassa sovussa

12 kilometrin testin perusteella keksin tuotteesta kaksi negatiiviseksi miellettävää asiaa:

  1. Vesi-ilmapalloa muistuttava pullo hankaloittaa käden normaalia käyttöä. Taskusta on hankala kaivaa mitään pullon ollessa paikallaan. 
  2. Pullon suuaukko on niin pieni, että esim juoksutapahtuman aikana täyttö juoma-asemalla on käytännössä mahdotonta. Isolla kauhalla liruttaminen on - jos ei suorastaan mission impossible, niin ainakin verrattain hidasta. Koko pullon (ja käden) upottaminen urheilujuomaämpäriin ei sekään tunnu mielekkäältä kanssajuoksijoita ajatellen.  

Sense Hydro Set on kaikkiaan mainion oloinen suunniteltuun käyttöön soveltuva tuote. Viileän keli lenkeillä 2.5 desillä pärjää pitempäänkin, mutta itselleni Hydro Set tullee mukaan kesäisille tunnin-parin mittaisille leppoisille polkulenkeille. Kuten jo aiemmin mainittu, hanska on hyvin minimalistinen eikä mukaan ole ympätty tarrakiinnityksiä tai pieniä taskuja. Ne (hiljaiset) avaimet ja rahat pitää jemmata jonnekin muualle. Valmistajan ilmoittama 50 euron suositushinta on jotakuinkin hirmuinen, mutta silloin tällöin näitä tuntuu löytyvän alennuksessa. Itse ostin nämä -60% alennuksella paikallisesta urheiluliikkeestä.

Ja se ikävämpi juttu

Ostin tuotteen Turusta, Länsikeskuksen Intersportin loppuunmyynnistä (kauppias vaihtuu). Aikani kaupassa haahuiltuani löysin ison korin josta testattu tuote löytyi. Viereen sattui myyjä jonka kanssa pohdittiin tuotteen ominaisuuksia. Utelin että mahtaako tuotteesta olla eri kokoja, vai onko kyseessä one size fits all -tyyppinen arpapeli. Myyjätyttö pohti hetken, katsoi hintalappua ja totesi että tuotetta tehdään vain yhtä kokoa. Tyydyin vastaukseen, maksoin tuotteen ja hurautin kotiin. Himassa pakettia avatessani yllätys olikin samaa kokoluokkaa kuin itse tuote (large). Nopea piipahdus valmistajan sivulla vahvisti oletukseni siitä että Salomon valmistaa kyseistä tumppua kolmeen eri kokoiseen käteen. Nämä "yhden koon hanskat" olikin saatavilla kokoa small, medium ja large. Mitäs minä tässä sitten mutisen? Olisinhan valveutuneena asiakkaana voinut hankkiutua asiantuntijan asemaan ja googlailla etukäteen tuotteen ominaisuuksia. Tässä tapauksessa se "erikoisliikkeen" toinen kilpailuvaltti (verkkokauppaan verrattuna) eli osaaminen ja henkilökohtainen palvelu, on menetetty (toinen on se että tuotteen saa heti käteen). Jos asiakkaan pitää olla asiantuntija, niin miksei tilata suoraan sieltä mistä halvimmalla saa? Onneksi ostamani L koko ei ollut mikään valtaisa ja sitä pystyy käyttämään, ale-tuotteissahan ei ole palautusoikeutta.


Post scriptum 

Tuote ostettu omatoimisesti, toki oivalla alennuksella loppuunmyynnistä. Koeajon tulokset ovat täten jokseenkin objektiivisia, joskin myönnän omaavani orastavaa Salomon S-Lab tuoteperheen fanitusta, fanittamista, fanismia, fan... Mikä se oikea sana on?


UPDATE 21.03.

Kävin eilen hölköttelmässä viitisentoista kilometriä 500 ml:n pullon kanssa. Pienestä epäilyksestä huolimatta puolen kilon lisäpaino ei haitannut käsien käyttöä, pullo ja lenkin aikainen nesteytys pysyi edelleen hanskassa. 250 millilitran soft flaskia käyttäessä einen verran ärsytystä aiheuttanut ongelma toistui myös isomman putelin kanssa: Nesteen määrän vähentyessä lötkö pullo ei oikein pysynyt ryhdissään ja urheilujuoma tuppasi pakkaantumaan jompaan kumpaan päähän pötkylää. Sense Hydro Set:n käytön helppous ja nesteytyksestä saatavat hyödyt kuitenkin peittoavat pienet epämukavuustekijät. Kaikkiaan hyvä tuote ja oikeaan hintaan ostettuna jopa suositeltava. Jatkoon.

Kommentit

  1. Vaikuttaa hyvältä idealta pienestä epäilystä huolimatta. Minä kun tykkään pitää kädet vapaina. En kyllä toisaalta niin välittäisi juomapullovyöstäkään. Harmi, kun en noita äkännyt sieltä loppuunmyynnistä. Täyteen hintaan en viitsi hankkia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit