31. elokuuta 2016

Nuuksio Classic Trail Marathon

Your mouth is making promises your body can't cash. Siinä osapuilleen ajatukset kuluneelta viikolta.

Tulevana lauantaina tarvotaan Nuuksion metsissä täysmittainen maraton. Isot pojat ovat kertoneet että jos kotomaassa haluaa maastomaratonin juosta, niin Nuuksio Classic is THE place to be. Sinne on siis päästävä. Kyseessä on itselleni ensimmäinen kellotettu poluilla juostava 42195 metrinen tapahtuma. Treenimielessä vastaava matka on taivallettu, mutta tuolloin (linkki) liikkeellä oltiin enemmän leppoisalla retkimeiningillä & -jengillä. Jengi on sama, vahvistettuna Tuomaksella, joka tuntuu ajoittaneen kauden kuntohuipun juuri oikeaan viikonloppuun. Itselle ainoa numerolappu rinnassa juostu polkutapahtuma on ollut keväinen Bodom Trailin 21.1 kilometrinen rupeama (linkki postaukseen tässä blogissa).

Lyhyesti referoituna Bodomilla ongelmaksi muodostui vaillinainen juoksutekniikka alamäissä, jonka seurauksena jos jonkinmoista polkuohjusta vilisteli ohitse oikealta ja vasemmalta. Matkan aikana kipeytynyt selkä ei suoranaisesti parantanut tilannetta. Mitään ei kuitenkaan opittu, joten kesän juoksutreenit on pääasiassa tehty tasamaalla, lihaskuntoharjoitteet autuaasti unohtaen. Tiedänpä ketä syyttää kun puujalkainen huonoryhtinen - etäisesti metsänpeikkoa muistuttava - setä könyää yli maalilinjan.

Olen mitä ilmeisimmin asettanut kisalle aikatavoitteen, koska olen lähdössä kovimman ryhmän mukana. Ainakin näin olen antanut kertoa itselleni. Onneksi olen autuaasti unohtanut tuon ajan, enkä todellakaan uskalla sitä tässä vaiheessa enää tarkastaa. Kisan lopputulokset ovat nähtävillä tapahtuman kotisivuilla (ainakin lähes) reaaliajassa. Järjestäjien mukaan on myös mahdollista että kisan edetessä väliaikoja saadaan julki 1-3 pisteestä. Postausta kirjoittaessa tilanteesta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

Kuva: Terhi Jaakkola

Tällä kertaa on tarkoituksena nauttia kisatunnelmista pidemmän kaavan mukaan, joten normaalista kisaviikonlopusta poiketen reissuun lähdetään jo perjantaina iltapäivällä. Järjestäjät ovat kuluvana vuonna rakentaneet tapahtumasta koko viikonlopun mittaista ja tarjolla onkin ohjelmaa aamusta iltaan. On pastabuffaa, jos jonkinmoista Salomonia, Suuntoa, High5:a Buffia, ZeroPointia ja SealSkinziä, tietenkään tapahtuman teemaan sopivaa "Trails in Motion" -leffaesitystä unohtamatta. Paikallinen majatalo tarjoaa aikaerosta toipuville matkalaisille yösijan kohtuullisen hintaan.

Pientä ongelmanpoikasta on leijunut ilmassa edellisten vajaan parin viikon ajan. Mutta koska verta ei näy, eikä luita ole (vissiin) poikki, niin oman diagnoosin mukaan olen soveltuvin osin terve starttaamaan kauden toiseksi tärkeimpään tapahtumaan. Takki auki, sykkeet tappiin ja menoksi. Loppukiri alkaa paukusta. Alkuviikosta voit sitten lukea miten meni. Stay tuned!


* Kuvat kaapattu häikäilemättä tapahtuman sivuilta, eli täältä: http://nuuksioclassic.com/

21. elokuuta 2016

Armonlaakson tuolla puolen

Lähiseutujen polkutarjontaan tutustuminen jatkui Naantalissa. Kyseessä oli Kultaranta Resortin rakentama ja ylläpitämä ulkoilureitti (linkki) Särkänsalmen sillan läheisyydessä Naantalin Luonnonmaalla. Matkaa Turun keskustasta kohteeseen on reilut 20 kilometriä, joten siirtymä hoitui luontevasti autolla. Auton voi pysäköidä entisen Porhonkallion lomakeskuksen alueelle Rymättyläntien eteläpuolelle.

Lenkuroita on tarjolla kaksi: Helpompi eli sininen ja keskivaativa, punaisilla pallukoilla merkitty pohjoisempi kiekura. Sininen lenkki on nimetty "legendaariseksi ketunlenkiksi". Polku on kohtuullisen tasainen ja olettaisin ettei pääosin kallioisen alustan ansiosta upottavia kohtia muodostu edes märkään vuodenaikaan. Reitiltä löytyy myös aurinkoiseen paikkaan, hetteikön laitaan rakennettu laavu.

Punainen, eli "Ilveskallion reitti" on pykälää haastavampia juostava. Molemmilla reiteillä polku itsessään on selkeästi merkitty, juoksu-ura myös erottuu kohtuullisen selkeästi muusta metsästä. Punaisen reitin haasteen muodostaa lukuisat terävät nousut ja laskut, sammaleiset kalliot lienevät myös liukkaat sateella. Kumpainenkin lenkki on 1.5 kilometrin mittainen.

Kokonaisuutena alue tarjoaa juoksijoilla mahdollisuuden monipuolisen polkujuoksun harjoitteluun. Pienet nousut, laskut, juurakot, neulasrännit, pitkospuut ja sillat eivät kenties tarjoa parasta maaperää trailrunningiksi nimetyn jalon liikuntamuodon harjoittamiseen. Ainakaan kaltaiselleni verrattain tuoreelle harrastajalle. Mutta ainahan sitä voi syödä eväitä.


Puskajuoksija

Alun perin kahden miehen treenilenkki kasvoi hirmuisen säätämisen seurauksena kolmella osallistujalla. Yhden oli tarkoitus juosta täysiä, toinen kaipaili leppoisaa palauttelua ja kolmas hamuili silkkaa sielunhoitoa. Omana suunnitelmana oli juosta maratonin puolikkaan mittainen testijuoksu itselle reipasta vauhtia. Alueeseen tutustuaksemme alkuun hölköteltiin läpi molemmat reitit, jonka jälkeen kukin lähti suorittamaan omaa epistolaansa. Reittien risteyskohdassa juoruttiin, kiroiltiin kuumuutta ja ihmeteltiin miten mukaan oli osunut vain painavia jalkoja. Oma mittari näytti tusina(hko)a kilometriä kun raati päätti että alkaa riittämään. Couldn't agree more, virrat alkoi olla vähissä itse kullakin. Viimeisen lenkin lopulla viimeisessä alamäessä sotkeuduin näppärästi koipiini ja tein suunnittelemattoman hätälaskun vatsalleni keskelle polkua. Kiitos, eiköhän tämä ollut tässä.


Draamaa, ruhjeita ja itkua tuhertava
setä tyttöjen säärystimissä


Vaikka sykemittarin mukaan kilometrejä ei siunaantunut kuin 16.7, oli päivämatka viisihenkiselle retkikunnalle ilmeisen riittävä. Ainoastaan yksi myönsi lähteneensä sakkolenkille takaisin kotiin päästyään.

Mielenkiintoisena nyanssina mainittakoon nuotipaikalla aurinkoisesta päivästä nauttinut parinkymmenen hengen seurue joka muisti kannustaa joka kerta kun juoksimme ohi. Kiitos heille. :) On se vaan kumma miten suomalainen perusmörkö muuttuu sosiaaliseksi metsään päästyään. Koskee myös itseäni. Kaikkiaan päivän retkikohde oli mielestäni onnistunut, syinä mainittakoon (in random order):

  • Luonnonmaa lähellä Turkua ja hyvien kulkuyhteyksien päässä
  • Tarjolla olevat lenkit sopivat eritasoisille & kaikenkuntoisille juoksijoille
  • Reittien risteyksessä oleva taukopaikka sopii ööö, taukoiluun
  • Porhonkallion parkkipaikan vieressä oleva uimaranta todettiin hyväksi paikaksi nopeaan pulahdukseen
  • Lyhyt matka autolle jos into tai kunto loppuu kesken

Kahden viikon kuluttua juostavan 42.2 kilometrin Nuuksion Classicin kenraaliharjoitus ei tuonut erityisen suurta luottamusta omiin kykyihin. Ja vielä kun Nuuksion jälkeen tasan kuukauden päästä pitäisi jaksaa taivaltaa 87 kilometriä astetta haastavammassa maastossa. Ihan vaan vähän hirvittää.


9. elokuuta 2016

Marttilan Korven eräreitistö. Juoksukohde vai ei?

Suoharjoittelu on niin last season, korpi on pop. Tämän ajatuksen voimin suunnattiin kohti Marttilan korven eräreitistöä. Juokseva navigaattorimme oli etukäteen tutustunut reittiin ja alustavan plänin mukaan matkaksi oli suunniteltu 19 tai 25 kilometriä. Reitin loppuun oli aprikoitu 6 kilometrin sakkolenkkiä. Sakkolenkin tarpeellisuutta oli tarkoitus arvioida kun lenkin päätös oli käsillä.

Apetta elämään

Suorituspäiväksi oltiin arvottu elokuun kuudes, eli kansankielellä viime lauantai. Sääennusteiden mukaan odotettavissa oli puolipilvistä ja lämmintä, elohopean oli määrä kavuta reiluun pariinkymmeneen asteeseen. Tuttu kolmen hengen retkue pakkasi kamat autoon ja hurautti 35 kilometrin (tai 35 minuutin. En minä tiedä, istuin takapenkillä) päähän keskelle käymättömiä korpimaita. Kukaan matkassa olleista ei ollut aiemmin tehnyt tuttavuutta paikallisten trailien kanssa, joten odotukset olivat varovaisen odottavat. Lyhyen oppimäärän mukaan suoritetun taustaselvityksen perusteella Marttilan eräreitistössä oli tarjolla helposti juostavaa polkua muutamalla mäennyppylällä höystettynä. Etukäteen oli myös tiedossa että reitin varrella oli harjoitettu pykälää karkeampaa metsän siivoamista avohakkuiden muodossa.


Tällainen kartta & Google Maps luurissa ei riittänyt pitämään trioa reitillä

Perillä, Salomonin jumalainen juoksuliivi päälle, GPS fix Suuntoon ja tossut kohti Ryyppykalliota. Homma potkaistiin käyntiin varsin ryhdikkäästi missaamalla heti ensimmäisen polun pää. Tästä johtuen matka jatkui mukavasti lyhyellä hiekkatiekihnutuksella (puhtaasti ulkomuodon perusteella okulaarisesti observoituna kihnutus muistuttaa perinteistä juoksua, sillä erotuksellä että kihnutus syö poloista polkujuoksijaa rotan lailla). Vihdoin polku paikallistettiin ja kepeä hölköttely pitkin eräreitistöä saattoi alkaa. Melko pian leppoisa juoksutahti löytyi, mutta katosi samantien jahka päästiin ensimmäiselle suolle ja pitkospuille. Ennakkotietojen mukaan pitkokset olivat huonossa kunnossa, tällaisen tiedon voisi kuitenkin kuitata tyystin vääräksi informaatioksi tai ainakin melkoiseksi vähättelyksi. Suolle kasatut pattingit olivat nimittäin nähneet parhaat päivänsä suunnilleen Neuvostoliiton kaatumisen tienoilla. Ne puut jotka eivät olleet vain huonosti kiinni, olivat lahonneet ajat sitten ja puhdas ajan patina piti tukin kasassa. Joka kerta kun jalka astui puulle, laho puu hajosi osapuilleen tulitikun kokoisiksi paloiksi. Negatiivisempi metsämies olisi ollut harmissaan kuin Vartiaisen Jenni jonka kuvat laitettiin laulussa nettiin, kaltaiseni positiivisuuden perikuva sen sijaan näki oivallisen mahdollisuuden omien herrrrmojen vahvistamiseen.

Suuri osa eräretkestä oli kiitettävästi merkitty suorakaiteen muotoisilla 10 senttiä halkaisijaltaan olevilla, puihin kiinnitetyillä/maalatuilla sinisillä merkeillä. Nämä merkit olivatkin jotakuinkin ainoat keinot seurata reittiä. Polku oli monessa paikassa umpeen kasvanutta, eikä keskellä polkua kasvaneet taivasta tavoittelevat rehevät nokkoskasvustot antaneet kuvaa kovinkaan taajaan käytetystä jotoksesta. Tyystin oma lukunsa oli avohakkuuaukeat, jotka aiheuttivat melkoisesti hämmästystä ja kummastusta pienissä kulkijoissa. Ainakin kahteen otteeseen täysin juostava polku päättyi satojen(?) metrien halkaisijaltaan olevaan - metsäkoneen raiskaamaan aukeaan. Metsästä ja polusta olikin tullut savinen pelto, jossa risteili ojia pitkin ja poikin. Yritä siinä sitten paikallistaa 10 senttinen läpyskä puolen kilometrin päästä.

Malliesimerkki paikallisesta metsänhoidosta

Neulasränniä parhaimmillaan

Kartasta ja luurin GPS:stä huolimatta navigointi tuntui kovasta hankalalta. Jatkuva harhailu laski innostusta ja motivaation vähetessä kiinnostus suunnistukseen väheni josta seurasi lisää harhailua. Itseään ruokkiva kierre oli valmis. Sopivan näköisen tien löydyttyä tehtiin päätös että tämä ilo saa riittää ja lähdettiin jolkottelemaan kohtia autoa. Akuutin mielenhäiriön seurauksena yritettiin vielä kerran juosta pätkä polkua, mutta jo aiemmin mainitut, polulla kasvavat parimetriset nokkospuskat ahmaisivat viimeisetkin motivaation rippeet.

Vihdoin takaisin autolla, evästä suuhun ja virkistävä pulahdus viileään veteen. Kotimatkalla nautittu huurteinen huuhtoi suurimman pettymyksen pois mielestä.

Bongaa polunpää

No oliko siellä sitten pelkästään vaan kurjuutta? No ei. Mustikoita ja mansikoita vadelmia oli siinä määrin runsaasti että tuntui syntiseltä jättää niitä metsään mätänemään. Marjojen oli kuitenkin tyydyttävä kohtaloonsa, koska kaikkia ei ehditty syömään. Kehuja ansaitsee myös lähtöpaikan (Palainen) oivallinen uimapaikka lämpimine saunoineen. Kaikkiaan tossut jalassa aikaa törsättiin vajaa 2.5h, matkaa taitettiin massiiviset 16 km. Jostain syystä sykkeet olivat verrattain ylhäällä, joten treeninä tuokin oli kait OK.



Jos Marttilan korpea verrataan vaikkapa Kuhankuonon erinomaiseen reitistöön, jälkimmäinen peittoaa Marttilan mennen tullen. Kuhiksen polut on merkitty hienosti, toki pitkokset sielläkin on paikoitellen huonossa jamassa. Kuhankuonon reittejä ylläpidetään kuitenkin säännöllisesti.

Ihan jokaiseen reitin kohtaan ei pitkoksia ollut riittänyt. Tässä vaiheessa poseerataan vahvasti kartalla...

...tässä ei ehkä niinkään


Marttilan korven eräreitistö. Kerta riitti, ei jatkoon.
Täältä tähän.