8. marraskuuta 2016

Plantui Smart Garden yrttigeneraattori

Viime jouluna pukilta saadulla Plantui 6 Smart Gardenilla on kasvatettu kaksi kierrosta yrttejä ja salaatteja. Lienee siis paikallaan summeerata kertyneet kokemukset. Ensimmäisen setin dramaattisista käänteistä voit lukea aiemmasta postauksestani (linkki).

Kaupan basilika vs. Plantuissa kasvatettu lehti

Vuoden toiselle kasvatuskierroksella laitoin smart gardeniin itämään thaibasilikaa ja rosmariinia. Basilikan kylvön suoritin oppikirjan mukaisesti: Plantuin kasvikapselista kansitarra pois ja kapselin asetus Smart Gardeniin sille kuuluvaan koloon. Juuri niin yksinkertaista kuin kaltaiseni patalaiska kuluttaja haluaa. Rosmariinin kohdalla tein poikkeuksen. Olin jostain saanut käsiini hyppysellisen vanhoja siemeniä, joten ripottelin niitä satunnaisen määrän aiemmalta kasvatuskierrokselta tyhjiksi jääneisiin kapseleihin. Kasvussa oli täten kolme thaibasilikaa Plantuin omissa kapseleissa ja kolme kapselia epämääräistä rosmariiniviritelmää. Presto! Vettä ja lannoitetta vesisäiliöön, valokansi paikalleen, pistotulppa seinään ja eikun idättämään.


Kuva otettu 8. marraskuuta.
Puolen vuoden vesivilijelyn jälkeen basilika näyttää näin elinvoimaiselta

Idättämisen jälkeen, puskien kasvaessa isommaksi, Plantuihin lisätään korotuspaloja. Korotuspalat nostavat valokantta ylöspäin, joka taasen mahdollistaa sen että kasvit voivat kasvaa entistä suuremmiksi. Itselläni on kaksi korotuspalaa, jotka tuntuivat varsin riittävältä omaan käyttöön. Oletuksena on, että mitä enemmän korotuspaloja käytetään, sitä isommaksi puskat kasvavat ja sitä enemmän yrttejä riittää lautaselle. Mikäli muistan oikein, niin neljän korotuspalaa on valmistajan ilmoittama maksimimäärä. Omalla kohdalla ongelmaksi muodostui puskan kasvunopeus; aina kun olin muutaman päivän teillä tietymättömillä, kasvit täyttivät koko alustan niin ettei kämpän ulko-ovesta tahtonut mahtua sisään. Tuntui kuin Plantui olisi tiennyt hetkensä tulleen. Talkin' about smart garden, eh? Basilikan kasvatus toimii juuri niin hyvin kuin valmistaja antaa ymmärtää. Ja kun makukin oli kohdillaan, niin thaibasilika pääsee jatkoon.


Rosmariini. Kasvatin ite ja säästin

Rosmariinin kasvatus ei ollut varsinainen jymymenestys. Yllä oleva kuva antaa osviittaa miten heikosti rosmariini jaksoi. Empirian perusteella rosmariini tarvitsee todella paljon valoa. Varjoon joutunut taimen ryhtyi välittömästi välttelemään kasvua, kannattaa siis pitää huolta että kasvit ovat keskenään samankokoisia. Toki siemenet olivat vanhoja ja olisin etukäteen voinut googlata rosmariinille myönteisiä kasvuolosuhteita, mutta tällä kertaa mentiin siitä ali mistä aita oli kumollaan. Jos jotain positiivista haetaan, niin tiedänpähän paremmin. Ja onpa Plantui jopa kehittänyt valaistukseen parannusta, siitä lisää alempana.

Yhden hengen taloudessa kannattaa pohtia montako kapselia kutakin laatua kannattaa laittaa kasvamaan. Kuten mainittua, tällä hetkellä hakkuita odottaa kolme puskaa thaibasilikaa ja kaksi kitukasvuista rosmariinia. Yhden kuolleen rosmariinin taimen katkaisin ajat sitten. Basilika kasvaa edelleen vallan mainiosti. Positiivisen ongelman(?) muodostaa se että yrttien kasvunopeus yllätti satunnaisen kasvattajan, kyseisen lajikkeen hienostuneet nyanssit alkaa olla jo liian tuttuja. Tai siis, homma alkaa erehdyttävästi muistuttamaan kesäkurpitsan aiheuttamaa lapsuusajan traumaa. Tuolloin kotitalon pihassa kasvaneista zucchineista nautittiin äärimmäisen innovatiivisissa muodoissa. Raakana salaatissa, keitettynä, mehujäänä, höyrytettynä, pariloituna, grillattuna, mehuna, risottona, carpacciona ja ties millaisena variaationa. Saattaapi olla että osa edellä mainituista herkuista on omaa mielikuvituksen tuotetta, mutta saahan siitä osviittaa millaisen järkytys tuo kolmenkymmenen vuoden takainen kesä oli. Hiljalleen helpottaa, terkkuja vaan äidille. <3


Plantui Growth Light Height Block

Pari päivää sitten bongasin Plantuin tuotekehitysosaston uusimman innovaation: Growth Light Height Block nimisen, kasveille entistä enemmän valoa tarjoavan korotuspalan. Lisävalo asetetaan normaalin korotuspalan tilalle, jolloin kasvin saa valoa myös sivulta. Mokkula on yhteensopiva Plantui 6 mallin kanssa. 



Light height block sopii ainakin niille joiden käyttöön Plantui 6:n valokannen 18 lediä ei riitä. Valmistajan mukaan lisävalosta hyötyvät ainakin tomaatin ja chilin kasvattajat. Koitan saada korotusvalopalan jostain käsiini ja empirian pohjalta myöhemmin raportoida lisävalon vaikutusta kasvuun. Viimeisen tiedon mukaan tuotteen toimitukset alkavat Plantuin verkkokaupasta 11. päivä marraskuuta. 

Summa summarum

Yritin kaivaa tietoa ajankohdasta jolloin laitoin kasvit itämään. Kalenteria piti plarata taaksepäin kuukausitolkulla, itse asiassa aina huhtikuun alkuun asti. En tiedä kauanko kasvien oletetaan pysyvän elinvoimaisina, mutta ainakin tuo basilika edelleen tunkee uutta isoa lehteä nopeammin kuin ehdin sitä kuluttamaan. Plantuin sivuille thaibasilikan kohdalle surfatessa saa käsityksen että sadonkorjuuaika (saattaisi) olla 70 päivää. Siihen nähden tuo seitsemän kuukauden omavaraisuus kolmella kapselilla on kiitettävä suoritus.

Seuraavaksi aion järjestää avohakkuut ja leikata kasvit matalaksi. Itse smart garden ansaitsee lyhyen lepo- ja pesutauon, jonka jälkeen lähden pohtimaan tulevien kuukausien yrttitarpeita.

Täältä tähän.




6. marraskuuta 2016

Omenasta androidiin/allikkoon

Myönnän olevani uskollinen Apple fani. Omalla kohdallani ensimmäinen omenafirman tuote oli vuonna 2009 hankittu Mac Mini pöytäkone. Samainen kone on ollut päivittäisessä käytössä ja sillä samalla koneella näpyttelen myös tätä blogipostausta. Kukaan ei kiellä etteikö Apple tuotteiden uushankintahinta olisi korkea, mutta käyttökokemus yhdistettynä vuosien käyttöikään on hankintatilanteessa kallistanut vaakakupin omppufirman tuotteiden puoleen. Vuosien saatossa on kotiovesta kannettu sisään kaikenlaista Apple logolla varustettua hyödykettä, vielä ei ole kaduttanut. 

Sitten itse asiaan eli puhelimeen ja sen vaihtamiseen. Lokakuun 14. päivä vuonna 2011 julkaistu Applen iPhone 4s on toiminut luotettavana työjuhtana viiden vuoden ajan. Puolen vuosikymmenen käyttöikä mille hyvänsä elektroniikkalaitteelle lienee kiitettävää lähestyvä suoritus, mutta toisaalta, olen nykyisen televisioni ostanut Suomen markoilla. :) Ai niin, se puhelin...  32 gigan muisti on ollut riittävä parin tuhannen biisin musiikkikirjastolle, matkassa on myös kulkenut tusinoittain hyödyllisiä ja ei-niin hyödyllisiä appeja. Kymmeniä hyviä muistoja on tallennettu satojen kuvien muodossa. Elämä Varsinais-Suomen hedelmättömillä aroilla on kuitenkin opettanut - mikään ei ole ikuista.

Aivan yllättäen, kuin salama ukkospilvestä, eräänä päivänä tuo karu totuus sitten iski vasten kasvoja: Mikään ei ole ikuista, ei edes moderni viihde-elektroniikka. Olen pudottanut puhelimeni yhden kerran liikaa (näyttö halki), luuria on vuosien saatossa ladattu satoja kertoja (akku kertaalleen vaihdettu), eikä laitteen suorituskyky enää vastaa nykypäivän vaatimuksia. Viimeisin käyttöjärjestelmäpäivitys ja sen mukanaan tuoma käytön hitaus katkaisi käyttäjän pinnan, oli aika tihruilla vihreämpää ruohoa aidan toisella puolen.





Monena vuotena olen odotellut syksyä ja uuden iPhonen julkistamista. Pohdin ja aprikoin tarvitsinko uutta puhelinta. Julkaisut tuli ja meni, mutta huomasin tulevani mainiosti toimeen vanhalla luurillani. Tänä vuonna olin pukenut ostohousut jalkaan jo hyvissä ajoin ja uuden iPhonen julkaisupäivänä olin käytännössä tehnyt päätökseni kilpailijan leiriin siirtymisestä. Seuraavassa syväluotaava ja kattava analyysi syistä jotka vaikuttivat Samsungin hankintaan: Hinta. Miten päädyin kyseiseen malliin? Tutkailin operaattoreiden myydyimpien puhelinmallien tilastoja parilta edelliseltä kuukaudelta, katsoin laitteelle käyvän hinnan (alle 200€) ja kipaisin lähimpään kivijalkakauppaan puhelinta hakemaan. Luonteeni vastaisesti jätin vertailut, priorisoinnit ja teknisten tietojen vertailun muille. Halusin puhelimen joka oli edullinen, mutta omaan käyttööni riittävä. The phone which just works*, you know.


Samsung J5 2016

Uusi puhelin oli ilahduttava tuttavuus. Luuri oli aiempaa suurempi ja näyttö kirkkaampi. Puhelin myös täytti megavaativan käyttäjän kriteerit: Se oli ohut, valkoinen ja naarmuton, ja se näyttökin oli iso. Samsungin Android käyttöjärjestelmä poikkeaa Applen iOS:stä jonkin verran, mutta jo muutaman minuutin näpyttelyn jälkeen luurin käyttö alkoi sujua.

Samsung J5 tuli taloon ja konffaus alkoi. Käyttöönotto oli kivutonta myös siitäkin syystä että Android on Googlen luoma käyttöjärjestelmä, joten Google käyttäjätunnuksen ja salasanan laitteeseen näpyttämisen jälkeen erinäiset palvelut alkoivat toimia automaagisesti. Ne jotka eivät toimineet (esim kalenteri synkka OSX/iOS/Android) itsekseen, sain toimimaan hyvin pienellä vaivalla.

Fundamentaalinen idea kaikissa nykyaikaisissa mobiililaitteissa on sama; ostat aihion ja muutamalla näppärälla ranneliikkeellä asennat kaikki omalle käytöllesi merkitykselliset sovellukset. Kirjaudut sisään palveluihin ja avot, homma fudaa kunnes laite tulee tiensä päähän. Osta uusi laite, repeat. Aina uuden puhelimen ostaessasi saat vähän lisää megapikseleitä, milliampeeritunteja ja megahertsejä. Tohdin väittää että kaikkien valmistajien kaikki mallit ovat tavalliselle tallaajalle aivan riittäviä. Lompakon paksuus määrittelee hankitun mallin, erottautumishalu valmistajan.


Vanha iPhone 4S 2011 vs. Samsung J5 2016


Muutaman viikon käytön jälkeen huomaan että viisi vuotta vanha iPhone peittoaa käytettävyydessä tuoreemman Samsungin mennen tullen. Tai no, ehkei ihan noin reilusti koska todellisuudessa erot eivät ole suuria, mutta siellä täällä nähtävät pienet käyttöön liittyvät helpotukset aiheuttavat hatunnoston Cupertinon suuntaan, insinöörit ovat todella pohtineet miten asioita voi tehdä helpommin. Esimerkiksi ylimääräiset näppäinpainallukset on Applessa karsittu minimiin.

Toki Samsungissa on myös omat vahvuutensa. Eikä ihan pienimpänä hinta, Samsung J5 200€ vs. iPhone 7:n 780€. Eipä tietenkään ole reilua vertailla Samsungin edullisen pään luuria Applen vastikään julkaistuun huippumalliin, mutta tähän puhelimeen asti luurin valintakriteerinä on ollut se että käytetty teknologia on ollut verrattain tuoretta. iPhone 4S tuskin jää viimeiseksi omppuluuriksi joka tähän talouteen hankitaan.

iPhone 8:n julkaisua odotellessa lähden lenkille.

*...the phone that works. No eipä se sitten toiminut. Jokin aika sitten Samsung lakkasi tuottamasta ääntä. Sekä soittoäänet, että notification äänet mykistyivät. Värinähälytys, mikrofoni ja kaiutin toimivat edelleen, eli tyystin käyttökelvottomaksi kapula ei sentään muuttunut. Uudelleenkäynnistys ei korjannut tilannetta, joten lähellä oli että oma Android taipaleeni olisi jäänyt muutaman viikon mittaiseksi. Pari uudelleenkäynnistystä höystettynä tiukalla sadattelulla palautti luurin äänet, nähtäväksi jää miten pitkäksi aikaa. En muista että iOS olisi käyttäytynyt mokomalla tavalla, en myöskään uskonut että Androidia täytyy fiksata Windowsista tutulla tavalla. Täältä tähän.



1. marraskuuta 2016

Mighty Frograce

Vauhtisammakoiden jokasyksyinen kisa nimeltään Frograce ravattiin aiemmin tänä iltana. Kisan tarkoituksena on "leikkisästi" selvittää koko juoksukoulun kovin, vahvin ja nopein joukkue. Koska mukana oli joukkueita juoksukoulun kaikista ryhmistä, lähtö järjestettiin niin että etukäteen arvioituna verkkaisempaa vauhtia ylläpitävät tiimit lähetettiin matkaan letkan kärjessä. Kovemmat ryhmät vastaavasti lähtivät joukon perältä. Oma neljän hengen joukkueemme - Powerpuff GIRLS (long story, don't ask...) lähti illan pimeyteen toiseksi viimeisenä.





Kilpailussa edettiin rastilta toiselle. Edellisen rastin menestyksekkäästi suoritettuaan tiimi sai vihjeen uuden rastin sijainnista ja niin matka saattoi jatkua. Kisan mittaan poikettiin jokirannassa jumppaamassa, Kakolanmäellä kapuamassa, torilla tinkaamassa, kirkon naapurissa antamassa sammakoille kyytiä ja leikkipuistossa laskemassa liukumäkeä. Lopuksi kavuttiin kaikkein korkeimman kukkulan päälle ja sen korkeimmalle kohdalle. Tietty. Startin ja maalin välissä, juoksun lomassa, tehtiin luovaa lihaskuntotreeniä oikein vaan huolella. Kauppatorilla nähtiin ainakin perinteistä reppuselkäjuoksua, karhukävelyä ja akankantoa. Letkajenkkaa yhtään väheksymättä. Kiitän sydämestäni kaupunginisiä torin heikosta valaistuksesta.


Rastikirjanpito

Oma joukkueemme suoritti äärimmäisen väkevästi. Liikennevaloista ja hälytysajoneuvojen ihmettelystä huolimatta ensimmäinen kilometri tuupattiin reilun neljän minuutin kilometrivauhtia. Siinähän sitä alkulämpöä! Ilmeisesti viime vuoden vahva suoritus, kuin myös ennen kisaa toimitettu yritteliäs suunpieksentä pelotti kisan järjestäjätahoa siinä määrin, että täysin mielivaltainen tuomarointi otti askeleen täysin uudelle tasolle. Lahjomattoman kirjanpidon mukaan joukkueemme suoritti seitsemän kilpailun kaikkiaan kuudesta rastista! Talkin' about moral victory?

Mikä on tarinan opetus? Talk less, run more. Powerpuff GIRLS - Go, Fight, Win!
Täältä tähän.